22.12.2014

Mistä tuntee joulun?

Ilta hämärtyy pehmeään siniseen ja valot syttyvät yksi toisensa jälkeen valaisemaan talvi-iltaa. Jouluvalmistelut on saatu valmiiksi: kuusi kimaltelee kultaisine koristeineen, kukkaset ovat kauneimmillaan ja glögin tummat mausteet tuoksuvat kutsuvasti. Tunnelma on odottava.



Jouluun Haikossa kuuluu perinteitä ja lämpimiä muistoja monessa sukupolvessa. Kartanon joulutunnelmaan kuuluvat niin lasten iloiset silmät kuin mummun ja vaarinkin joulumuistot.







Kartano on laitettu juhla-asuunsa, kuusi kimmeltää ja valot loistavat. Pöytiä katetaan ja kattauksia vielä  viimeistellään mutta kiire on poissa ja hymy herkässä. Kurkistaakohan jostain tonttu, kilttejä lapsia tarkkaillen?
  
Haikon Kartanojoulussa on ohjelmaa on juuri sopivasti kaikille: joululauluja, lahjojen jakoa, saunan lempeää lämpöä sekä kenties parasta kaikesta: rakkaudella valmistetut joulunajan runsaat ruokanautinnot. Onko kalapöytä lisäkkeineen suosikkisi vai odotatko jo kinkun meheviä aromeja? Suloinen jälkiruokavalikoima kruunaa jouluaterian.




Myös idyllinen Porvoo on lähellä, ja odottaa jouluvieraita. Haikon Kartanon perinteisiin kuuluu retki vanha Porvoon raatihuoneen torille, perinteistä joulurauhan julistusta kuuntelemaan. Se virittää aitoon joulun tunnelmaan. Retken jälkeen ehtii vielä saunan lämpöön ennen illallista.


Parasta Haikon Kartanon joulussa on se, että voit poimia ohjelmasta omat suosikkiosuutesi. Juuri ne, jotka tekevät sinun juhlastasi sen parhaan joulun. Tule kunnon lomalle ja viivy pidempään tai pistäydy päiväksi. Voit myös tulla seurueinesi nauttimaan juhlavaa jouluillallista tai Tapaninpäivän ateriaa

Haikossa on ainekset ihanaan ja vaivattomaan joulunviettoon ja kaikki on valmiina sinua ja rakkaitasi varten. Loppu onkin sitten itsestä kiinni, sillä jouluhan on pohjimmiltaan tunneasia. Tervetuloa tunnelmoimaan!

Ps. Uudenvuoden suloiseksi suunnitelmaksi suosittelemme herkullista, kuplivaa ja sädehtivää iltaa Kartanossa tanssiorkesterin tahdissa.  

24.9.2014

Uusittu kuntosali kutsuu

Haikon kylpylän kuntosali on nyt laajennettu ja uudistettu huippulaadukkailla laitteilla. Matrix on yksi maailman johtavista kuntosalilaitteiden valmistajista. Uudet laitteet luovat modernit puitteet monipuoliseen treeniin sekä sunnuntaikuntoilijalle että vakavalle harrastajalle. Eikä haittaa, että laitteet ovat sulavalinjaisia ja helppokäyttöisiä.


Kuntoilijakaksikkomme testasi laitteiden käyttömukavauutta ja toimivuutta ensimmäistä kertaa. Omatoiminen käyttö sujui molemmilta helposti, laitteet tuntuivat ergonomisilta ja turvallisilta käyttää. Tästä se lähtee, pientä lämmittelyä ja hikeä pintaan!









































Erityisesti aloittavalle kunnonkohottajalle on suositeltavaa harjoitella hyvän ohjaajan opastuksella. Haikosta voi varata henkilökohtaisen opastuksen, personal trainerin, jos niin haluaa. Ohjeistusta laitteiden käyttöön on myös saatavilla.

Matrix-laitteiden käyttömukavuus on erinomainen. Näillä laitteilla harjoittelu on tehty mukavaksi ja helpoksi mutta aivan itsestään eivät nämäkään liiku! Jaksaa, jaksaa.






































Monipuoliset ja ergonomisesti muotoillut laitteet kannustavat kokeilemaan uusia liikesarjoja.



Kestävyyttä, peruskuntoa, lihaskuntoa. Millaista treeniä sinä tarvitsetkaan?






































Napakkaa ylävartaloa ja lihaksia etsimässä?

Haikon Kylpylän kuntosali on vapaasti kaikkien hotellivieraiden käytettävissä. Tehokkaan treenin kruunaa hyvät löylyt ja virkistävä pulahdus allasosaston raikkaisiin vesiin.






15.9.2014

Haikon Kartanoon uusi ruusutarha kauppaneuvos Tiivolan syntymäpäivälahjana



Haikon Kartanon henkilökunta lahjoitti kauppaneuvos Satu Tiivolan 90-vuotissyntymäpäivänä 1.9.2014 kartanon puutarhaan perustetun ruusutarhan, rosarion. Yhtiön eri osastot keräsivät kukin oman nimikkopensaansa harvinaisista lajikkeista.

Kauppaneuvos Satu Tiivola kuljetettiin juhlapaikalle kartanon Rolls Roycella ja koko yhtiön henkilökunta oli häntä vastaanottamassa kunniakujassa. Istuuduttuaan punaiselle matolle sijoitetulle tuolille henkilökunta lauloi Tiivolalle yhteislauluna ”Paljon onnea vaan”, skoolattiin kuohuvalla ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Veikko Vuoristo piti puheen äidilleen.
Tämän jälkeen toimitusjohtaja Juha Mähönen esitti henkilökunnan onnittelut sekä juhlatervehdyksen, joka sisälsi selostuksen lahjaruusuista. Tilaisuus huipentui ruusutarhan kyltin paljastukseen punaisen samettikankaan alta, kolminkertaiseen ”Eläköön” – huutoon sekä ryhmäkuvaan. Lopuksi nautittiin kakkukahvit aurinkoisessa syyssäässä.
Mitä sitten antaa lahjaksi naiselle, jolla sananmukaisesti on jo kaikkea? Vanhaa laulua mukaillen me Haikon henkilökunta ”emme jääneet hautomaan harhaa vaan ryhdyimme puuhaamaan ruusutarhaa”. Jokainen osasto lahjoitti yhden lajikkeen, eli ruusulajikkeita on ruusutarhassa yhteensä 11 kpl, ja mitään rentunruusuja ei joukossa ole, vaikka pari löytölasta mukana onkin. Alla lahjaruusut osastoittain:

Fysioterapeutit: Ristinummi samannimisen junaseisakkeen mukaan – löytöruusu Ristinummen asemalta. Lajike ei ole myynnissä vaan kiertää kädestä käteen. Tunnetaan myös nimellä Vaatimattomuuden lumo.
Kylpylän vastaanotto: Martin Frobisher. Kanadalainen 1968 jalostettu vähäpiikkinen ruusu joka kukkii heinäkuussa. Frobisher oli englantilainen merimies ja –rosvo 1500-luvulla. Ruusu aloittaa kukintansa heinäkuun alussa ja kukkii tauotta syksyyn saakka.

Spa Bistro & Cafe: Ruskeala. Löytöruusu Vihdistä. Kyseessä saattaa olla I maailmansodan aikainen Lady Hamilton –ruusu Pietarista. Hento, hieman kaatuileva mutta kestävä!
Keittiö: Georges Vibert (eli 1777-1866) oli ensimmäinen pelkästään ruusuihin keskittynyt kasvattaja joka jalosti n. 600 lajiketta. Voimakastuoksuinen ruusu.

Pikkukartano – hallinto: Jens Munk, tanskalainen 1600-luvun tutkimusmatkailija; uuttera ja sinnikäs Koillisväylän etsijä. Kukka on vaaleanpunainen.
Kosmetologit: Louise Bugnet. Kestävä ja pitkään kukkiva valkoinen ruusu, jonka jalostaja kanadalainen herra Bugnet eli 102-vuotiaaksi.

Myyntipalvelu: Loiste, kotimainen v. 1994 Pikkalan ja Siuntion vanhoista kartanoruusuista jalostettu lajike. Voimakkaan vaaleanpunainen ruusu, talvenkestävä kuten kaikki tämän rosarion ruusut.
Huolto-osasto: Tove Jansson on tarhapimpinellaruusu joka kasvaa muutamassa vuodessa puolitoista-metriseksi; loistavan tummanpunainen.

Kokouspalvelu: Tunnelitie. Omaperäinen löytöruusu Helsingistä; muita samanlaisia kantoja ei ole tullut vastaan, vaikka ruusulla on kartano- ja ranskanruusupiirteitä.
Ravintolasali: Nuits de Young. Violetti sammalruusu jonka nimen arvellaan viittaavan englantilaiseen runoilija Edward Youngin (1683-1765) melankoliseen pääteokseen Night Thoughts (Öisiä ajatuksia).

Kerroshoito: Sointu on uusi kotimainen tarhakurtturuusu, jonka kukat ovat valkoisia/vaaleanpunaisia. Kukkii kahdesti kesässä.  
Uuteen ruusutarhaan voi tutustua Haikon kartanopuistossa - tervetuloa!

22.8.2014

Satu Tiivola 90 v. - Terveen ja pitkän elämän salaisuus



Satu Tiivola syntyi vaatimattomiin oloihin, mutta sai syntymälahjakseen arvokkaat ominaisuudet: vahvan tahdon ja säteilevän olemuksen. Lapsuuden kodissa arvostettiin myös ahkeraa ja tavoitteellista työntekoa. Jo pikkutyttönä Satu Tiivolan lempipuuhia oli kauppaleikki ja liike-elämä sekä yrittäjyys vetivät häntä puoleensa nuoresta lähtien.



Kipinän yrittäjyyteen Satu Tiivola sai verenperintönä äidin isältään, Puskan papalta, joka oli tehnyt puutöitä ja myynyt veistoksiaan ulkomaillakin. Nuori ja tarmokas Satu toimi jo 1950-luvulla muotiliikkeidensä toimitusjohtajana. Kuuluisa Lollo-ketju olikin muotialan rohkea uranuurtaja. Vähitellen Satu Tiivola, tuolloin sukunimeltään Vuoristo, siirtyi kuitenkin yhä enemmän työskentelemään miehensä Leo Vuoriston rinnalle perheen ravintolakonserniin.

Haikon Kartano siirtyi Vuoristojen omistukseen vuonna 1965. Huonokuntoinen kartano heräsi uuteen kukoistukseen Vuoristojen käsissä. He ymmärsivät Kartanon kulttuurihistoriallisen arvon ja osasivat taitavasti yhdistää sen kaupallisiin visioihinsa.

Haikon Kartanon ja terveyskylpylän kehitystyössä Satu Tiivola on saanut toteuttaa monia itselleen tärkeitä asioita. Kauneus, terveys ja liikunta ovat olleet kiireisen yrittäjän elämän kulmakiviä taideharrastuksen ohella. Lenkkeilyä on Haikon Kartanossa voinut silloin tällöin harrastaa myös legendaarisessa seurassa.


Luonto ja liikunta ovat aina olleet kauppaneuvokselle tärkeitä. Kurinalaisuus ja terveelliset elämäntavat auttavat jaksamaan. Jokainen aamu alkaa edelleenkin virkistävällä venyttelyllä ja päivittäinen kasvojumppa pitää hymyn herkässä. Hän on myös vakituinen vieras Haikon Kartanon Span Beauty Centerissä: laadukkaat tuotteet, säännölliset terveyskylvyt, hieronnat ja kasvohoidot ovat pitäneet ihon nuorekkaana.

Eliniän odote kasvaa jatkuvasti Suomessa ja kauppaneuvoksen mielestä 60-vuotias ihminen onkin vasta varhaisessa keski-iässä. Nyt onkin aika vilkaista peiliin - missä kunnossa sinä aiot olla 90-vuotiaana?




Aktiivisen, syyskuussa 90 vuotta täyttävän Satu Tiivolan elämään kuuluu myös paljon erilaisia tilaisuuksia herkkuineen ja houkutuksineen. Niinpä hän on vuosikymmenten ajan pitänyt periaatteenaan herkutella ja nauttia hyvästä ruuasta, mutta vain pieninä, usein puolikkaina annoksina.

- Vähän mutta hyvää, mieluiten vain parasta, sanoo kauppaneuvos ja heläyttää päälle tarttuvan naurunsa.


Haikon Kartanon sisustuksessa ja tunnelmassa näkyy edelleen vahvasti Satu Tiivolan kiinnostus historiaan, taiteeseen ja estetiikkaan. Hän on myös ollut vuosikymmenet vahvasti mukana yrityksen päätöksenteossa - vasta muutama vuosi sitten hän malttoi luopua Vuoristo-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajan roolistaan.
 
Kohta 90-vuotiaan Kartanon emännän ripeät askeleet kaikuvat silti usein Haikon Kartanon tiloissa ja tiluksilla, kun hän pistäytyy tervehtimässä henkilökuntaa ja vieraitaan. Säteilevä hymy ja elämänilo valloittavat - olemus on aina huoliteltu ja vaatteet tyylikkään naiselliset. 
 
Kartanossa on jo aloitettu juhlavalmistelut ja juhlat vietetään perhepiirissä. Onnea ja pitkää ikää!
 
 




30.6.2014

Luontoa, liikuntaa ja taidetta Haikon Kartanon kesässä

Kesä on kauneimmillaan ja luonto kukoistaa. Haikon Kartanon kesään kuuluvat vehreä puisto, merenranta ja luonnonläheisyys. Niistä voi kukin nauttia omalla tavallaan, liikkuen ja urheillen tai rennosti ja lepäillen. 


Rysty vai kämmen? 


Frisbeegolfin idea on sama kuin golfissa, päästä radan alusta loppuun mahdollisimman vähillä heitoilla. Haikon frisbeegolfrata kulkee lajille juuri sopivasti puiden katveessa ja kumpuilevassa puistossa. Pelin voittaa pienimmän tuloksen saanut kilpailija. Kokeile helppoa ja hauskaa frisbeegolfia Haikon kauniissa kartanopuistossa. Peli sopii koko perheelle, kaikenikäisille ja -kuntoisille.



Ripaus historiaa ja taidetta


Taidemaalari Albert Edelfeltin syntymästä on tänä vuonna kulunut 160 vuotta. Edelfelt on yksi aikansa tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista, ja hänen taidokkaat maalauksensa puhuttelevat meitä tänäänkin. Edelfelt asui pitkään Pariisissa, mutta hän palasi Haikon maisemiin ja rakkaaseen ateljeehensä joka kesä kahdenkymmenen kuuden vuoden ajan. Ihana pieni kesäateljee kattoikkunoineen on täydellinen käyntikohde kepeälle kävelyretkelle hotellista. 












Pientä patikointia, puistoa ja pururataa

Sielu ja silmät lepäävät näköalakallion laelta aukeavaa maisemaa katsellessa. Pieni patikointi reilun kilometrin päähän Kartanosta sopii mainiosti happihyppelyksi ennen illallista tai muuten vain päivän piristykseksi. Hienot maisemat palkitsevat kulkijan.

Jos kaipaat sporttisempaa ohjelmaa, lähistön pururadoilla saa helpostikin hien pintaan. Omaan tahtiin, tietenkin. Pyydä kartta vastaanotosta, tossut jalkaan ja menoksi!

Kartanon kauniissa puistossa voi kulkea myös hiljakseen suurten puiden vehreissä varjoissa. Istahda hetkeksi suihkulähteen solinaa kuuntelemaan.







Hiekkaranta ja meri

Meren rannalla kuohuja katsellessa mieli rauhoittuu. Päädyitpä sitten patikoimaan tai merenrantaan meditoimaan, muista myös pistäytyä Kartanon kuuluisalla kesäterassilla. Tilaa ravintolastamme valmis picnic-kori ja nauti raikasta kesälounasta tai lasillinen viileää kuohuvaa. Näetkö horisontissa ohi lipuvia purjeveneitä? Tunnetko merituulen kepeän kosketuksen poskellasi?










Terassi huikeilla näkymillä

Olisikohan tässä Suomen kaunein kesäterassi? Tänä vuonna terassillamme on Rosé-teema ja saat siis juomasi ruusun sävyissä aina Pommacista Bollingeriin. Kokeile myös espanjalaista, raikasta uutuusjuomaa Cresta Rosaa - saattaapi ollakin kesän mielenkiintoisin uusi tuttavuus! Saatat myös törmätä kesävieraisiin lukuisista eri maista...






































Terassillamme (tai huonolla säällä Klubilla) soi livejazz eli Trio Johan Bowman kesän jokaisena lauantaina klo 20. Vapaa pääsy kaikille -tervetuloa! Jokaisella illalla on oma teemansa, joten kannattaa poiketa useampanakin lauantaina.


Lisätietoja kesäaktiviteeteista saa Haikon Kartanon tapahtumakalenterista sekä paikan päällä vastaanotoista.

Kesäinen Porvoo kutsuu

Touhua ja tekemistä riittää todellakin Porvoon mitalla täällä ihanassa ja idyllisessä kesäkaupungissa. Jo matka Porvooseen ja Haikkoon voi olla pieni kesäelämys: perinteikäs m/s J.L. Runeberg -laiva risteilee Helsingistä Haikon kautta Porvooseen monta kertaa viikossa. Haitari soi, laineet liplattavat ja meri kimaltelee matkalla halki kauniin saariston. Hauskaa kulkupeliä pääsee kokeilemaan myös lättähattu-junan kyydissä reitillä Helsinki-Porvoo-Kerava.



Kaduilla ja kaupungilla tapahtuu monenlaista pitkin kesää. Musiikin ystävää hemmotellaan huikeilla Avanti Suvisoitto -konserteilla kesäkuun lopussa. Taidetehdas tulvii musiikkia ja hienoja suurempien kokoonpanojen konsertteja, ja pienemmät pop up tapahtumat levittäytyvät ympäri kaupunkia kaduille ja kahviloihin, toreille ja terasseille. 





Räväkämpää menoa on tiedossa legendaarisessa, nyt kymmenettä kertaa järjestettävässä Tirmo Bluesissa 11.-12. heinäkuuta. Mahtavaan esiintyjäkaartiin kuuluu Ratpack, Jimmie Lawson Band, Reckless Love, Eini, Kojo, Fool's Champagne ynnä monia muita. Siinäpä vasta meininkiä saaristossa! 


Elokuun siniset hetket kruunaa vanhan ja uudenkin kaupungin puodit, putiikit ja kaupat valloittava Ostosten yö perjantaina 29.8. Koko kaupunki herää illan tullen henkiin ja kadut täyttyvät laulusta, soitosta ja iloisista shoppailijoista. Tiedossa on välitöntä tunnelmaa, kahviloiden ja ravintoiden ihanaa tarjontaa ja onnistuneita ostoksia.



















Seuraavana iltana koko kaupungin kattava Moon River -kaupunkitapahtuma valtaa Porvoon. Tulossa on valtavasti tapahtumia, työpajoja, näyttelyitä, konsertteja ja teatteria ynnä muuta kivaa koko perheelle, kaikenikäisille yhdessä ja erikseen. 


Hieno ja erilainen tapahtuma elokuvien ystäville on Movies by the River 15.-16.8. Vanhan kaupungin sisäpihalle luodaan pieni ulkoilmaravintola ja elokuvateatteri.  Illan hämärtyessä käynnistyvät lyhytelokuvakuvaesitykset. Viiniä, ystäviä, elämää ja elokuvia. Tähdet tuikkivat elokuun taivaalla ja valkokankaalla. 

Pieni kierros vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla mahtuu aina aikatauluun. Hurmaava käyntikohde koko perheelle on Runebergin kotimuseo aivan kaupungin keskustassa. Museot ja näyttelyt kutsuvat taiteen ja historian ystävää ja Nukke- ja lelumuseo on ihan pakollinen paikka kaikille lapsenmielisille.





Kesäisessä Porvoossa riittää katsottavaa ja koettavaa aivan kaikille. Tulitpa yksin, porukalla tai perheen kera. Satoi tai paistoi. Joku totesikin, että päivä Porvoossa on kuin pieni matka jonnekin ulkomaille.  Kesän kepeillä majoitushinnoilla kannattaa ottaa Haikon Kartano hyväksi tukikohdaksi parhaalle kesälomalle - jätä vaikka auto parkkipaikallemme ja vuokraa pyörä käyttöösi koko päiväksi. Tervetuloa kokeilemaan Porvoon vetovoimaa!

Lisätietoja ja tarkempia ohjelmia yllä mainituista ja monista muistakin. tapahtumista, konserteista, näyttelyistä, ostospaikoista ja käyntikohteista saa Porvoon kaupungin matkailutoimiston sivuilta visitporvoo.fi

Majoitus-, kylpylä- ja ravintolavaraukset Haikon Kartanoon:
Puh. (019) 57 601/myyntipalvelu tai www.haikko.fi

6.6.2014

Kesäteatteria Haikossa: Edelfeltin aikaan - tuokiokuvia kesäiltana

Vehreä tie vie puiston halki meren rantaan ja Villa Haikkoon.  Huvila meren rannalla on tulvillaan alkukesän valoa. Joutsenpariskunta rantavedessä tarkkailee terassille kokoontuvaa seuruetta. Sisältä kuuluu kahvikuppien kilinää ja puheensorinaa. Kepeä pianomusiikki johdattelee mukanaan menneen maailman pyörteisiin.

















Kertojan tumma ääni kuljettaa katsojan komean ja lahjakkaan taiteilijan kiehtovaan elämään. Porvoossa syntynyt Albert Edelfelt lähti 1800-luvun lopulla monien muiden taiteilijoiden tapaan Pariisiin, valon kaupunkiin.  Salonkien seuraelämä ja Pariisin kaunottaret hurmasivat nuoren Albertin, joka kuitenkin myös maalasi ja työskenteli ahkerasti. 

Unohtumattoman vaikutuksen taiteilijaan teki suuren maailman ohella myös Haikon maisemat. Edelfelt palasi Haikkoon kesä toisensa jälkeen rauhoittumaan ja maalaamaan. Saariston maisema ja ihmiset tallentuivat lukuisiin, merkittäviin maalauksiin, joita saamme ihastella tänäkin päivänä.




Kauniina kesäisenä iltana on helppo ymmärtää kauneutta rakastavan taiteilijan rakkautta saaristomaisemaan, meren läheisyyteen ja tunnelmaan täällä. Edelfeltin kiehtova elämä herää henkiin tarinoina ja musiikillisina  tuokiokuvina näissä iki-ihanissa maisemissa, valoissa ja varjoissa.

Edelfelt salonkinäytelmä Haikossa
pe 6.6. (Kartanon juhlasali), ti 10.6. (Villa) ja ma 21.7. (Villa) klo 19.00 alkaen
Liput 27,- sis. kuohuvan TAI kahvin ja kahvileivän, varaukset 040 571 0680 arkisin klo 10-15/Porvoon Teatteri

Edelfelt erikoismenu teatterivieraille Kartanoravintolassa erikoishintaan 39,-
Pöytävaraukset ennakkoon: hovimestarit@haikko.fi

Majoitus teatterivieraille alk. 80 euroa tunnuksella "Edelfelt". Majoitus- ja  muut varaukset: myynti@haikko.fi

5.6.2014

Keittiöpäällikön kesätervehdys

Kesä kuumenee ja hiki virtaa kohta keittiössä ja keittiön ulkopuolellakin. Tässä kaikille kesänautiskelijoille nopea ja helppo klassikko kesäpäivän viilentämiseksi eli limonadi.

Tarvitset vain kolme ainesta mitkä varmaan löytyvätkin kaapistasi:

2 litraa vettä
4,5 dl sokeria
6 sitruunan mehu

Sulata pienessä kattilassa sokeri kolmeen desilitraan vettä. Anna sokeriliemen jäähtyä huoneen lämpötilaan laita sitten jääkaappiin jäähtymään

Purista sitruunoista mehu niin että hedelmä lihaa tulee mehun joukkoon. Poista haarukalla siemenet mehusta. Sekoita sokeriliemi, sitruunanmehu ja loppu vesi.

Mukavaa kesän alkua

Terveisin, Lauri Närhi
 


 

4.6.2014

Apua, polttarit!

Kesähäitä suunnitellaan nyt kovaa vauhtia. Hääparilla ja läheisillä riittää puuhaa ja tekemistä. Mikä sen mukavampaa, kuin järjestää morsiamelle ja sulhaselle rentouttava breikki ennen Suurta Päivää.

Mutta mistä ihmeestä keksiä persoonallista polttariohjelmaa ja sopivaa tekemistä? Onneksi ideoita ja ohjelmia on saatavilla.

Polttariohjelmaa valitessa on tärkeää huomioida hääparin tyyli ja toiveet. Joillekin sopii railakkaat pirskeet, kun taas toinen arvostaa hillittyä rentoutumista.

Lähipiiri, ystävät ja sukulaiset hoitavat useimmiten polttarijärjestelyt, yleensä erikseen sulhaselle ja morsiamelle. Joskus hääpari toivoo yhteisiä juhlia, jotka voivat hillityimmilllään  olla yhteinen illallinen suvulle ja ystäville ennen hääpäivää. Eleganttiin tyyliin sopii hyvin myös kaunistava hoitohetki tai hemmottelupäivä Kylpylässä.




Suurempikin seurue mahtuu viettämään rentoa saunailtaa merenrannalla Rantasaunassa tai Tupasaunassa lämpöisen paljun kera. Nautitaan ystävien seurasta ja löylyn lämmöstä, takkatulen loisteesta ja ihanasta iltapalasta omalla porukalla.

Kylpylän yksityissauna antaa mahdollisuuden nauttia kylpylän palveluista omassa rauhassa. Päivän välipalat ja suun kostukkeet saa kätevästi tilattua ennakkoon saunatiloihin.

Saunomisen jälkeen morsiamen on aika saada erikoishemmottelua: meikkiopastusta koko ryhmälle tai morsiamen oma kaunistautumishetki meikkistudiossamme.







Glamour-illan tähdet syttyvät, kun pääsette yhdessä filmimaailman lumoihin tekemään omaa elokuvaa. Tarvitaan vain ripaus luovuutta, ja tuottaja hoitaa lopullisen elokuvan kokoamisen. Tästä jää mahtava muisto Tähtimorsiamelle tai Super Star Sulhaselle.

Frisbeegolf kartanon puistossa on sopiva ja edullinen aktiviteetti isollekin ryhmälle. Kenellä onkaan paras heittokäsi tai paras tuuri 9-korisella radalla?




Miehiseenkin makuun löytyy monenlaista polttariohjelmaa. Kartanon kuuluisa kokkikoulu ei jätä ketään kylmäksi. Keittiömestarin opissa kuka vain voi löytää sisäisen master chefinsä. Ne huimapäät, jotka haluavat itse pyytää saaliinsa, karauttavat merelle ja saaristoon kalareissulle. Saalista saadaan, se on varmaa.








Kuka olikaan käynyt aiemmin huippukylmässä? Extreme-elämys -110 asteen kylmyydessä jää varmasti mieleen!





Mitä ikinä polttariporukka tekeekään, parasta on ilo, ystävyys ja yhdessäolo. Se, että tehdään yhdessä onnellisia muistoja, jotka säilyvät läpi elämän.

Kysy lisää todella monipuolisista ohjelmista ja mahdollisuuksista:
019 5760 360 tai myynti@haikko.fi

7.5.2014

Lahjavihjeitä äidille

Kevät on juhlien ja lahjojen aikaa. Lahjoja on tietysti ihanaa antaa ja ihanaa saada. Suloista on huomata, että lahja on valittu harkiten. Tärkeintähän on ajatus ja se, että lahja sopii saajalleen.

Ilahtuisiko sinun elämäsi nainen, äiti, mummi, vaimo tai kummi, hurmaavasta hemmottelusta keväisessä Haikossa? Kannattaa kokeilla. Tässä muutamia huolella harkittuja lahjavihjeitä:


Perinteinen äitienpäivälounas koko perheen kera kauniissa Kartanossa


Romanttinen kuohuviini-illallinen kahden kesken

Kansainvälisesti palkitun ihonhoitosarja Medik8-tuotteilla tehty kasvohoito tai ammattimaisen tehokkaat Medik8-ihonhoitotuotteet Kylpylän myymälästä.




Monipuolinen €-lahjakortti saajan toiveita kunnioittaen tai ylellinen kylpylähoito


Pieni loma Kylpylässä tai Kartanossa tai
Virkistävä Kylpyläpäivä yhdelle, kahdelle tai koko porukalle.


Pieni tai suuri lahja, ei sen niin väliä. Tunne on tärkeintä. Elämäsi nainen, äiti, on ansainnut toukokuisen merkkipäivänsä. Suukkoja kaikille naisillle ja äideille!


Äitienpäivälounaan kattaukset sunnuntaina 11.5.  klo 11.30, klo 13.45 (täynnä) ja klo 16.00.
Pöytävaraukset ja tiedustelut: hovimestarit@haikko.fi

Lahjakortteja myynnissä Haikon Kartanon lisäksi R-kioskeilla.

Muut varaukset ja tiedustelut puh. 019-57 601/myyntipalvelu tai myynti@haikko.fi